Päätöstilaisuus

Ei me aivan mitaleille ylletty, mutta ei kovin monen pisteen päähän jäänyt. Kaikille jäi hyvä maku suuhun tästä matkasta (kenties hyvän jäätelöpaikan ansiosta?) ja Suomeenkin asti selvittiin hengissä. Kirjotan varmaan vielä huomenna tai ylihuomenna yhden postauksen matkasta kokonaisuutena, nyt laittelen vain päätöstilaisuuden kuvia. Olen laadusta pahoillani, kaiken taputuksen ohella ei millään jaksanut nousta seisomaan ottaakseen kuvan.

Tällä kertaa minäkin sain hädin tuskin presidentin puheesta selvää, mutta sai se ainakin yleisön hurraamaan kysyessään oliko kaikilla kivaa. Muitakin puheita oli ja moneen moneen kertaan kaikkia kiiteltiin.

Sitten jaettiin Joan Gerard Awardsit reilusta pelistä ja kaverimielisyydestä ja tasa-arvoisuudesta ja ties mistä muusta hienosta. Kaikki joukkueet siis saivat äänestää yhtä pelaajaa jokasesta sarjasta (mutta ei omasta joukkueesta) palkinnon saajaksi. Palkinnot menivät kidsien Kacper Kopkalle (Puola, ei ollut paikalla), tyttöjen Selena Pepicille (Serbia, ei ollut paikalla), kouluaisten Zhengyuan Fangille (Kiina, ylempi kuva) ja junnujen Rodrigo Garcia Da Rosalle (Argentiina, pelas Zlatanissa, alempi kuva).

BAMista palkittiin A-finaalin kolme parasta, B-finaalin paras ja vielä koululaisten, tyttöjen ja kidsien parhaiten sijoittuneet joukkueet.

Sudamerica, B-finaalin voittajat.

 
SX HYSW, paras kids-joukkue (Kiina).

Hieman epäonnistunut kuva, kun unohtui valokuvaaminen. Tyttöjen parhaat, SX XHLD (Kiina), poistumassa lavalta.

Parhaat koululaiset, China. Heillä kävi vähän epäonnekkaasti, kun löysivät virheen tuloksissa, jonka korjattaessa he olisivat hopealla, mutta valitusaika oli kerennyt menemään umpeen. Mutta eivät kuitenkaan jääneet ilman palkintoa.

 BAMin mitalikolmikko: 1. Italia (voi sitä huutoa, kun italialaiset tulivat voittajina pelisalista...) 2. Hollanti valkoinen ja 3. Norja. Kolmannen sijan itseasiassa jakoivat Norja, China ja GreSwe Axon. Kilpailunjohtajat päättivät sen kuuluvan Norjalle, joka oli menettänyt kaksi pistettä myöhästymisrangaistuksena, ja näin ollen oli tavallaan kahta muuta parempi.

Kiinalaiset olivat tieteniin valmistaneet lauluesityksen päätöstilaisuuteen. Tällä kertaa he lauloivat kiinaksi jotain positiivista ystävyydestä ja muusta tommosesta. Skriineillä olleita käännöksiä oli vähän vaikea seurata kun laulajat (ja valokuvaajat) olivat tiellä...

Lopuksi tietenkin WBF:n presidentti löysi sulkemiskäden ja julisti kisojen päättyneen. Ja vielä viimeisen kerran noustiin kuuntelemaan WBF:n hymni (joka muuten soi mun päässä koko lentomatkan Amsterdamista Helsinkiin...).